Muistan aikoinaan istuessani lukiossa ensimmäisellä filosofian kurssin tunnilla, kun jo ensimmäisen vartin jälkeen kuulin ympäriltäni kuiskailua; "tää on ihan turha aine", "ei tästä oo mitään hyötyä, miks tätä opetetaan?". Siitä asti olen itsekin pohtinut mitä olen hyötynyt.
Ajattelun taito? Ehkä olen oppinut näkemään jotain uutta? En tule ehkä koskaan tietämään. Emme voi nähdä ja omaksua täydellisesti toistemme mielikuvia ja ajatuksia niin komplekseja, ettei niitä toisinaan verbaalisessa muodossa voi selittää. Silti yritän.
Liian monta kertaa minulle vastattiin "emmä tiiä", kun kysyin toiselta omaksuuko hän ajatukseni ja ideani jota selitin. Ehkä tämä on ajattelun taitoa. Taito omata monimutkaisimpiakin ajatuksia, mutta mikä tärkeintä, keksiä ja kehittää sellaisia itse.
Mitä hyötyä näistä ajatuksista sitten on? Miten ne tulevat koskaan vaikuttamaan elämäämme, jossa materialismi koittaa ottaa vallan päässämme? Voimme elää ja iloita ilmankin näitä ajatuksia. Voimmeko iloita synkimmälläkin hetkellä ilman näitä ajatuksia?
Näemme masentavia ja raivostuttavia asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Me masennumme ja raivostumme. Näemme vääryyttä, johon meillä ei ole vaikutusvaltaa, voimme vain katsoa. Silti osaamme iloita elämästä. Tätä kutsuvat tasapainoksi.
En päättänyt nähdä maailmaa näin. Ajattelin.
Haluan elää todellisuudessa, jossa vihan ja ikävyyden sijaan näen syitä ja seurauksia. En halua ikävystyä nähdessäni nuoren tekevän itsemurhan, vaan haluan nähdä tämän nuoren vanhempien nousevan jaloilleen menetyksen kourasta. Haluan nähdä elämän kauniina, ajattelen sen kauniina.
Ajattelen, koen.
Kun koemme ikäviä asioita, reagoimme negatiivisilla tunteilla. Miksi haluaisin estää luonnollista reaktiota ja mahdollistaa tunteiden patoutumisen? En halua estää, haluan nähdä, ajatella ja kokea eri tavoin. Menetyksen hetkellä, ota suru vastaan ja koe se tunteena, älä ajatuksena. Menetyksen hetkellä, näe itsesi vahvempana ja yhtä kokemusta ja muistoa rikkaampana tulevaisuudessa. Käy se tie surun kautta täysin eri ajatuksella.
Mitä hyötyä tällaisesta ajattelusta lopulta on, jos voimme elää elämämme ilmankin? Onko se kaikki lopulta kiinni asioista kuten tulot ja elämäntilanne? Mielestäni tärkeintä on se, mitä koemme. Miten ajattelet, on suuri osa siitä, miten koet. Haluan kokea jotain kaunista. Haluan elää elämäni murtumatta suruun ja tragediaan, haluan kokea jotain kaunista elämämme pimeimmilläkin hetkillä. Ajattelen ne hetket toisin, koen ne toisin.
En halua pelkästään ajatella traumoista ja surusta selviämistä, haluan ajatella myös ilon tavoittelemista ja siitä kaiken irti ottamista. Yritän nauttia mahdollisimman paljon seurasta ja ihmisistä joiden keskellä elän. Vaikka jokin sosiaalinen tilanne olisi tylsä ja se tuntuisi turhalta, se jää muistoksi. Tee siitä muisto josta haluat pitää kiinni. Ajaessasi autolla ympäriinsä ilman päämäärää, älä tunne sitä turhana, vaan yritä nähdä jotain kaunista ja muistaa se. Tee muistoja.
Tärkeimpiä asioita mitä olen oppinut, on että käyttäytymällä hyvin heillekkin, joista ei erityisemmin pidä tai arvosta, voi lopulta elää ympäristössä jossa kenelläkään ei ole ongelmaa olla seurassasi.
Elää rauhassa.
Vihaamisen ja syrjimisen sijaan ymmärtäessään toista ja nähdessään lopulta vain syitä ja seurauksia, voi nähdä lopulta yhden ison kokonaisuuden ihmisistä jossa mekin olemme vain yksi biljoonista. Miksi ottaa joitain asioita niin vakavasti enää?
Elä ja ajattele aina miten itse haluat, kuka minä olen sinulle kertomaan miten ajatella ja olla? Se on jo enemmän kuin tarpeeksi että luit tämän tekstin loppuun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti